Bar 2

Babylonian juutalaisten lähettämän kirjoituksen jatkoa: Synnintunnustus ja rukous.

1Ja Herra toteutti sanansa, jonka hän oli puhunut meitä ja meidän tuomareitamme vastaan, jotka Israelia tuomitsivat, ja kuninkaitamme ja ruhtinaitamme vastaan ja Israelin ja Juudan miehiä vastaan. 2Ei koko taivaan alla ole tapahtunut senkaltaista, kuin hän antoi tapahtua Jerusalemissa, aivan niinkuin Mooseksen laissa on kirjoitettuna, 3että me joutuisimme syömään kukin poikansa lihaa ja kukin tyttärensä lihaa. 4Ja hän antoi heidät kaikkien niiden valtakuntain vallan alle, jotka olivat meidän ympärillämme, pilkaksi ja karttamukseksi kaikille ympärillä oleville kansoille, joiden sekaan Herra heidät hajotti. 5Ja heidän täytyi aina vain aleta, eivätkä he voineet yletä, sillä me olemme syntiä tehneet Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan, emmekä ole kuulleet hänen ääntänsä. 6Herran, meidän Jumalamme, on vanhurskaus, meidän ja meidän isiemme on häpeä, niinkuin se on tänäkin päivänä. 7Mitä Herra on puhunut meitä vastaan - kaikki se onnettomuus on tullut meidän päällemme. 8Kuitenkaan me emme rukoilleet Herraa emmekä kääntyneet pois, kukin pahan sydämensä ajatuksista. 9Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän päällemme, sillä Herra on vanhurskas kaikissa teoissansa, jotka hän on päättänyt tehdä meille. 10Mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä, että olisimme vaeltaneet Herran käskyjen mukaan, jotka hän on meille antanut. 11Ja nyt, Herra, Israelin Jumala, sinä, joka veit pois kansasi Egyptin maasta väkevällä kädellä, tunnusteoilla ja ihmeillä ja suurella voimalla ja korotetulla käsivarrella ja teit itsellesi nimen, niinkuin se tänäkin päivänä on! 12Me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat ja tehneet väärin, oi Herra, meidän Jumalamme, kaikkia sinun vanhurskaita säädöksiäsi vastaan. 13Kääntyköön sinun kiivautesi pois meistä, sillä meitä on vähän, jotka olemme jäljelle jääneet kansojen keskelle, joiden sekaan sinä olet meidät hajottanut. 14Kuule, Herra, meidän rukouksemme ja pyyntömme, ja vapahda meidät itsesi tähden, ja anna meidän saada armo niiden edessä, jotka ovat vieneet meidät pois, 15että kaikki maa saisi tietää, että sinä olet Herra, meidän Jumalamme, että Israel ja hänen sukunsa on otettu sinun nimiisi. 16Herra, katso alas pyhästä huoneestasi ja tarkkaa meitä; kallista, Herra, korvasi ja kuule. 17Avaa silmäsi ja katso; sillä eivät vainajat tuonelassa, joiden henki on otettu pois heidän rinnastansa, ylistä Herran kunniaa ja vanhurskautta. 18Vaan se sielu, joka on perin murheellinen, joka kulkee kumarassa ja voimatonna, ja silmät, jotka ovat riutuneet, ja sielu, joka isoaa - ne ylistävät sinun kunniaasi ja vanhurskauttasi. 19Sillä me emme laske rukoustamme sinun eteesi, Herra, meidän Jumalamme, luottaen isiemme ja kuningastemme vanhurskaisiin tekoihin. 20Olethan päästänyt irti kiivautesi ja vihasi meitä vastaan, niinkuin olet puhunut palvelijaisi profeettain kautta: 21Näin sanoo Herra: taivuttakaa olkanne ja palvelkaa Babylonin kuningasta, niin saatte asua maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne. 22Mutta jos te ette kuule Herran ääntä ja palvele Babylonin kuningasta, 23niin minä lopetan Juudan kaupungeista ja Jerusalemin kaduilta riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, ja koko maa joutuu autioksi, niin ettei siinä kukaan asu. 24Mutta me emme kuulleet sinun ääntäsi ja palvelleet Babylonin kuningasta, ja niin sinä toteutit sanasi, jotka olit puhunut palvelijaisi profeettain kautta, että kuningastemme luut ja isiemme luut otetaan pois lepopaikoistansa. 25Ja katso, nyt ne ovat poisviskattuina, alttiina päivän helteelle ja yön kylmyydelle. Ja he kuolivat pahoihin vaivoihin, nälkään, miekkaan ja ruttoon. 26Ja sinä olet tehnyt sen huoneen, joka oli otettu sinun nimiisi, siksi, mikä se on tänäkin päivänä, Israelin heimon ja Juudan heimon pahuuden tähden. 27Kuitenkin sinä, Herra, meidän Jumalamme, olet tehnyt sen meille kaiken laupeutesi ja kaiken suuren armahtavaisuutesi mukaan, 28niinkuin sinä olet puhunut palvelijasi Mooseksen kautta sinä päivänä, jona sinä käskit hänen kirjoittaa muistiin lakisi Israelin lasten edessä sanoen: 29Jos te ette kuule minun ääntäni, niin totisesti on tämä suuri ja monilukuinen joukko tuleva vähäiseksi kansojen keskellä, joiden sekaan minä heidät hajotan. 30Sillä minä tiedän, etteivät he minua kuule, sillä se on uppiniskainen kansa; mutta he muuttavat mielensä siinä maassa, johon heidät on viety pois, 31ja saavat tuntea, että minä olen Herra, heidän Jumalansa. Ja minä annen heille sydämen ja korvat, jotka kuulevat, 32ja niin he ylistävät minua siinä maassa, johon heidät on viety pois, ja muistavat minun nimeni. 33Ja he kääntyvät uppiniskaisuudestaan ja pahoista teoistaan, sillä he muistavat, miten kävi heidän isillensä, jotka tekivät syntiä Herraa vastaan. 34Silloin minä palautan heidät maahan, jonka minä valalla vannoen olen luvannut heidän isillensä, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille; ja he ottavat sen haltuunsa, ja minä enennän heidät, eivätkä he enää vähene. 35Ja minä teen heidän kanssaan iankaikkisen liiton, niin että minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani, enkä minä enää siirrä pois kansaani Israelin siitä maasta, jonka minä olen heille antanut.
Copyright information for FinPR